Muut koulutukset

Yksityiskoulutuksena:

Rally-toko

Käytössämme on kyltit kaikkiin luokkiin (ALO, AVO, VOI, MES). Koulutus suunnitellaan asiakkaan toiveiden ja taitotason mukaisesti. Myös lajiin tutustuvat aloittelijat ovat tervetulleita!

Nose work

Hajutyöskentely on kaikille koirille sopivaa puuhaa ja saa myös koheltajat keskittymään. Yksityistunneilla voimme lähteä liikkeelle aivan alkeista, ihan ensimmäisen hajun opettamisesta lähtien. Voimme tehdä esimerkiksi Nose workiin tähtäävää treeniä tai vaikkapa purkkirataa. Minulta voi myös ostaa Nose work 1-luokassa hajuna käytettävää eukalyptus hydrolaattia.

Temput/aktivointi/naksutin

Yksityistunneilla voidaan käydä läpi esimerkiksi naksutinkoulutusta, kohdetyöskentelyä sekä muita koulutuksen perusteisiin liittyviä asioita. Temppukursseja myös ryhmille.

Dobo

Doboa yksityisesti tai pienille ryhmille. Käytössämme on pallot 85cm, 65cm, 55cm, 45cm ja 35cm. Pallojen lisäksi neljä tasapainoalustaa ja neljä pientä puolipalloa.